Surmanpolku af Tiina Martikainen

Spar op til

53 kr.

?/100
Endnu ingen anmeldelser

Surmanpolkuaf Tiina Martikainen

Sammatin pururadalta löytyy miehen ruumis. Puukonisku on osunut suoraan sydämeen. Kuka vihaa paikallista yrittäjää niin, että päätyy surmaamaan hänet suositulla lenkkipolulla?

Hanna Vainio, Sammatissa asuva rikosylikonstaapeli ja poliisikoiranohjaaja, osuu sattumalta paikalle heti puukotuksen tapahduttua. Ruumis- ja tunnistusetsintäkoira Riina saa ruumiin ympäriltä tekijän hajujäljen ja lähtee sen johdattelemana maastoon. Tapaus tuo Lohjan poliisiaseman pitkäkestoisen rikostutkinnan eteen ihmissuhdeverkoston, jonka solmut kiristyvät entisestään, kun niitä yrittää avata.

Kuulustelujen lomassa Hanna pohtii 16-vuotiaan tyttärensä outoa käytöstä, josta ei voi syyttää pelkästään murrosikää. Vastapainoa tuo vuosi sitten aloitettu suhde Erkkiin, metsissä samoilevaan mieheen. Mutta onko tämäkään suhde niin yksinkertainen?

"Surmanpolku" on rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta kertovat dekkarisarjan kolmas osa.

Tiina Martikainen on kirjailija, freelance-toimittaja ja kirjoituskurssien vetäjä. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa dekkareita, elämäkertoja ja nuortenkirjoja. Martikainen on työskennellyt myös kauppaoppilaitoksen opettajana ja työvoimaneuvojana.
?/100
Endnu ingen anmeldelser
De bedste priser:

Ingen boganmeldelser ...Læs mere

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Surmanpolku' i de 454 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 107.320 andre anmeldelser af bøger.