Kuoleman sukua af Sakari Kiuru
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Kuoleman sukuaaf Sakari Kiuru

Toimittaja Matias Luoto saa soiton lastenkotiajan kaveriltaan Ruopsalta. Ankean lapsuutensa ja tuntemattomat vanhempansa mielensä perukoille haudannut Matias suostuu tapaamispyyntöön, vaikka katuukin sitä saman tien. Ruopsan vastenmielinen käytös nuoruudessa hiertää vieläkin, mutta toimittajana Matias ei voi estää uteliaisuutta nousemasta pintaan: Mitä asiaa Ruopsalla on nyt, yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen?

Ruopsa saapuu tapaamispaikalle, ojentaa Matiakselle kirjekuoren ja katoaa kesken kahvinjuonnin. Lähtiessään kadonneen jäljille Matias huomaa seuraavansa myös oman menneisyytensä polkuja ja joutuvansa lopulta keskelle fanaattisen lahkon toimintaa, joka ulottuu Pohjois-Suomesta Venäjälle asti.

Perhe on pahin, sanotaan, mutta se voi olla pahempi kuin osaa pelätäkään. Elämästä tulee edellisen sukupolven luoma julma jatkumo, joka näyttää ihmismielestä sen pimeimmän puolen.
Sakari Kiuru on ammatiltaan valokuvaaja. Kiuru voitti ensimmäisen FotoFinlandia-kilpailun pääpalkinnon vuonna 1989. Hänen esikoisromaaninsa "Kuoleman sukua" ilmestyi vuonna 2014.
De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Bog&ide89,95
williamdam.dk93,00
Kuoleman sukua af Sakari Kiuru

Kuoleman sukua

af Sakari Kiuru

Indlæst af Sampo Kerola

Lydbog til download

ISBN: 9788726578126

Udgivet 22-10-2020 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Kuoleman sukua' i de 522 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 113.891 andre anmeldelser af bøger.