Helmiä Mallorcalta af Elsa Anttila
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Helmiä Mallorcaltaaf Elsa Anttila

Liike- ja ideamatka Mallorcalle kuulostaa rakennusfirman johdon mielestä oivalta ajatukselta. Matkalle otetaan mukaan myös juuri menehtyneen osakkaan tytär Päivi Halme, josta kukaan seurueessa ei oikeastaan tiedä yhtään mitään. Päiviin olisi kuitenkin hyvä tutustua, sillä hänelle on testamentattu edesmenneen osakkaan osuus firmasta.

Rannalla ilottelu jää kuitenkin haaveeksi, kun kohteessa sataa vettä, sää on harmaa, eikä kaikki mene muutenkaan kuten oli alun perin suunniteltu. Ennen kaikkea Päivi ei ole ihan sellainen harmaavarpunen kuin matkaan lähteneet miehet olivat olettaneet.

Matkalle lähtevä ryhmä värikkäitä henkilöhahmoja viihdyttää aidossa ympäristössä kevyellä ihmissuhdedraamalla. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1997.

Elsa Anttila on kirjailija Jorma Kurvisen (1931–2002) salanimi. Kurvinen tunnetaan erityisesti Susikoira Roi -nuortenkirjasarjasta. Kurvinen julkaisi myös aikuisten romaaneja. Hän työskenteli toimittajana Uudessa Oulussa ja kaunokirjallisuutta julkaisevassa Nyyrikissä, mutta jäi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1978. Kurvinen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon kolmesti.

De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Bog&ide89,95
williamdam.dk93,00
Helmiä Mallorcalta af Elsa Anttila

Helmiä Mallorcalta

af Elsa Anttila

Indlæst af Asta Rentola

Lydbog til download

ISBN: 9788726856637

Udgivet 25-01-2021 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Helmiä Mallorcalta' i de 522 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 113.887 andre anmeldelser af bøger.