Surujen sillalta onnen tielle af Marja Kuusela
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Surujen sillalta onnen tielleaf Marja Kuusela

Voiko menneisyyttään koskaan jättää täysin taakseen?

Tiia on juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja jättänyt menneet taakseen – tai niin hän luulee. Uusi työpaikka sairaalan tekstinkäsittelijänä tuo mukanaan uusia kohtaamisia. Yksi niistä on erikoistuva lääkäri Ilkka, joka tuntuu ymmärtävän Tiian murheita paremmin kuin muut. Ilkan juuret ovat kuitenkin onnelliselta ja tyytyväiseltä vaikuttavassa perheessä, Tiian kokemus taas on aivan toinen. Hän toivoo, ettei kukaan uusista tuttavista koskaan kuulisi, miksi hän muutti ja vaihtoi sairaalaa. Salailu alkaa kuitenkin ennen pitkää tuntua raskaalta ja aiheuttaa väistämättä väärinkäsityksiä ja ristiriitoja. Eikä hän oikeasti ikinä halua unohtaa pientä Jesseä...

Marja Kuuselaa ovat aina kiehtoneet tarinoiden lisäksi vanhat talot, villiintyneet puutarhat ja menneiden vuosikymmenten lumo. Jotain niistä on usein hänen nykyaikaan sijoittuvissa kirjoissaankin, samoin vintagekuvauksen harrastamisessa kameran molemmin puolin. Haaveissa siintää patikointi Hadrianuksen muurin viertä jonain usvaisen harmaana syyspäivänä.
De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Bog&ide39,95
Surujen sillalta onnen tielle af Marja Kuusela

Surujen sillalta onnen tielle

af Marja Kuusela

Ebog (ePub), 97 sider

ISBN: 9788727066257

Udgivet 04-10-2023 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Surujen sillalta onnen tielle' i de 522 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 113.878 andre anmeldelser af bøger.