Ihmeellinen omenatarha af Marja Luukkonen
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Ihmeellinen omenatarhaaf Marja Luukkonen

Hurmaava satufantasia yksinäisyydestä, mielikuvituksesta ja todellisuuden rajat ylittävästä ystävyydestä.

Eskulla on rakastavat ja lempeät, joskin vähän hassut, vanhemmat. Äiti, joka tähtäsi oopperalaulajan uralle, mutta josta tulikin patavahti, ja kaikenlaisia vempaimia tehtaileva sähkömaisteri-isä. Vanhempien ainutlaatuisille kyvyille ei juuri ole kysyntää, ja siksi pieni perhe joutuu muuttamaan suuresta kerrostalosta villiintyneen puutarhan keskelle autioon taloon. Eskun mielestä he eivät kuitenkaan ole köyhiä, sillä äiti onnistuu aina loihtimaan täyttävää ruokaa, vaikkapa voikukista ja nokkosista, ja isällä on aina aikaa leikkiä. Heillä on myös talo täynnä kiehtovia vanhoja tavaroita ja vieläpä jännittävä pihakin. Vain ystäviä Eskulta puuttuu, eikä niitä hänellä ole koskaan ollutkaan. Hän on aina tuntenut olonsa näkymättömäksi ja jopa miettinyt, onko oikeasti edes olemassa. Talossa majaa pitävät hämähäkit ja hiiret ovat toki mukavia, mutta eivät sellaisia ystäviä, joita Esku kaipaa.

Talo tuntuu Eskusta jollakin tavalla elävältä, ja kun hän löytää salaperäisen oven, joka vie talon aiempiin aikakausiin, hänelle avautuu aivan uusia mahdollisuuksia. Malttaako hän olla puuttumatta menneisyyden tapahtumiin, ja löytääkö hän aitoja ystäviä?

Marja Luukkonen on suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti lasten- ja nuortenkirjoistaan. Luukkonen on saanut Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2001 teoksesta Aarnilinnun tytär ja LukuVarkaus -palkinnon 2003 teoksesta Kivi joka tahtoi takaisin järveen.
De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Bog&ide59,95
Ihmeellinen omenatarha af Marja Luukkonen

Ihmeellinen omenatarha

af Marja Luukkonen

Ebog (ePub), 175 sider

ISBN: 9788727081113

Udgivet 02-08-2023 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Ihmeellinen omenatarha' i de 522 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 113.878 andre anmeldelser af bøger.