Madame: Minna Craucherin levoton elämä af Kari Selén
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Madame: Minna Craucherin levoton elämäaf Kari Selén

Vanki, valemiljonääri, vakooja.

Vuonna 1891 vaatimattomiin oloihin syntynyt Maria Lindell tunnetaan paremmin nimellä Minna Craucher. Pikkurikollisena toiminut Lindell päätti 1920-luvulla luoda itsensä uudelleen vapauduttuaan jälleen kerran vankilasta. Syntyi madame Minna Craucher, hurmaava ja viehättävä seurapiirinainen. Järjestelmällisesti rakennetun tarinansa mukaan Craucher oli saksalainen aatelinen, jolla oli miljoonaomaisuus ja suuri kiinnostus taidetta kohtaan.

Karismallaan ja nokkeluudellaan Craucher kerrytti nopeasti suhteita seurapiireissä ja aikansa tunnetuimpien suomalaisten taiteilijoiden parissa. Taiteilijoiden lisäksi Craucherin tuttaviin kuului poliittisia henkilöitä, ja hän lähti mukaan myös Lapuanliikkeen toimintaan. Uituaan liikkeen sisäpiiriin Craucher käänsi takkinsa, ja samalla alkoivat paljastua myös hänen omat salaisuutensa – kohtalokkain seurauksin.

Madame kertoo historian varjoon jääneen häikäilemättömän huijarin päätähuimaavan elämäntarinan. Se on kuvaus kunnianhimosta ja petoksesta 1900-luvun alun seurapiirien kulisseissa.

Kari Selén on suomalainen historiantutkija, filosofian tohtori ja kirjailija. Hän on julkaissut useita tietokirjoja.

De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Bog&ide89,95
williamdam.dk93,00
Madame: Minna Craucherin levoton elämä af Kari Selén

Madame: Minna Craucherin levoton elämä

af Kari Selén

Indlæst af Tuija Kosonen

Lydbog til download

ISBN: 9788727155876

Udgivet 01-05-2024 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Madame: Minna Craucherin levoton elämä' i de 522 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 113.891 andre anmeldelser af bøger.