Kuun kahdet kasvot af Marja Aho
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Murha heittää varjonsa Päijänteen kansallispuiston talviseen maisemaan.

 

Lumipyry peittelee Päijänteen rannat paksuihin nietoksiin. Hanget eivät kuitenkaan vaimenna järkytystä, kun Pulkkilanharjun harvaan asutulta saarelta löytyy ruumis. Antiikkikauppiaan huvilalla viruu tuntematon mies kuoliaaksi ammuttuna. Murhan uhrin henkilöllisyydestä kertovat ainoastaan sahraminkeltainen munkinkaapu ja Buddhan kuvalla varustettu riipus.

 

Omintakeinen lahtelaiskomisario Simo Sund tiimeineen ryhtyy selvittämään rikosta, jonka jäljet johtavat taiteiden maailmaan ja vaiettuihin salaisuuksiin. Tiimin täydennyksenä toimivat Sundin yllättävä apulainen sekä poliisintyöstä kiinnostunut nuori nainen, joka saa poikamiehen viittaa kantavan Laihiksen näkemään itsensä uusin silmin.

 

Murhatutkimuksia vaikeuttaa uhrin lähipiirin vaitonaisuus. Lopulta hiljaisuuden muuri alkaa kuitenkin rakoilla ja kylmä totuus paljastua.

Marja Aho on Vääksyssä asuva kirjailija ja kuvittaja, joka on kirjoittanut komisario Simo Sundin tutkimuksista dekkareissaan “Neidonkorento” ja “Kirkonrotta”. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös useita lasten- ja nuortenkirjoja.

De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Bog&ide89,95
williamdam.dk93,00
Kuun kahdet kasvot af Marja Aho

Kuun kahdet kasvot

af Marja Aho

Indlæst af Teemu Mäkinen

Lydbog til download

ISBN: 9788727151076

Udgivet 10-04-2024 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Kuun kahdet kasvot' i de 522 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 113.878 andre anmeldelser af bøger.