Taistelu tauluista af Kari Vaijärvi
?/100
Endnu ingen anmeldelser

Antiikkijengi osallistuu kutkuttavan jännittävään huutokauppaan!

Tavarapörssin kauppias Kari houkuttelee Vennun mukaan jännittävään huutokauppaan. Vennu iskee silmänsä muutamiin pikku maalauksiin, mutta ei aikaakaan, kun tuntematon nainen esittää tarjouksen samoista taideteoksista. Liittyykö tauluihin sittenkin jokin salaisuus? Pian selviää, että jokin vaikutusvaltainen taho on hyvin kiinnostunut taiteilijan töistä. Kun loputkin antiikkijengin jäsenet liittyvät Vennun seuraan, taulujen arvoitus valkenee vähitellen.

Nuorille suunnatun jännittävän sarjan kolmas mysteeri sijoittuu jälleen vanhojen tavaroiden äärelle. Huutokaupassa taistellaan kaikenlaisista vanhoista aarteista, ja kokematon Vennu iskee silmänsä oitis kiinnostaviin taidekalleuksiin.

Antiikkijengi

Antiikkijengi kertoo nuoren kaveriporukan seikkailuista. He ottavat kokoontumispaikakseen pölyisen osto- ja myyntiliike Tavarapörssin, jossa he törmäävät mitä mielenkiintoisimpiin mysteereihin.

Kari Vaijärvi on kirjailija ja runoilija, joka kirjoittaa erityisesti lasten- ja nuortenkirjoja. Hänet on palkittu muun muassa lastenkulttuurin valtionpalkinnolla (1992) ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla (2018).

De bedste priser:
NetboghandlerPrisPris inkl. fragt
Bog&ide39,95
Taistelu tauluista af Kari Vaijärvi

Taistelu tauluista

af Kari Vaijärvi

Ebog (ePub), 93 sider

ISBN: 9788728599020

Udgivet 20-03-2024 af SAGA Egmont

Ingen boganmeldelser ...

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Taistelu tauluista' i de 522 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 113.891 andre anmeldelser af bøger.