Sampo Pankin ryöstöt af Eri Tekijöitä

Spar op til

32 kr.

?/100
Endnu ingen anmeldelser

Sampo Pankin ryöstötaf Eri Tekijöitä

Sampo Pankki Helsingissä Mannerheimintien ja Runeberginkadun kulmassa ryöstettiin muutaman päivän välein kaksi kertaa. Viimeinen ryöstö epäonnistui ja jäi yritykseksi. Virolaiset rosvot olivat tehneet tarkan maastotiedustelun, käyneet kohteessa ja seuranneet pankin liikennettä useita päiviä sekä löytäneet oivat pakoreitit odottavalle autolle monien sisäpihojen kautta. Päätepisteessä odotti juuri oikeassa paikassa, oikein ajoitettu nopea pakoauto. Muutenkin he olivat varustautuneet huolella, kuten kunnon pankkiryöstäjän tulee. He tosin uskoivat, että kaupungin keskustassa tällaista ei havaita tai siihen ei kiinnitetä huomiota. He erehtyivät aliarvioimaan helsinkiläiset, sillä poliisin tiedottaminen toi runsaasti yleisövihjeitä ja silminnäkijöitä, jotka eivät salailleet tietojaan. Mikä parasta nämä havainnot pystyttiin vielä sitomaan kaupunki- ja kiinteistökameroilla niin, että toiminta ennen tekoa ja teon jälkeen paljastui kokonaan. Sitten tarvittiin enää vain normaalia peruspoliisityötä ilman erikoisuuksia ja hienouksia. Ainoa vaikeus koettiin vieraan valtion viranomaisten kanssa, koska siellä mikään ei ole yksinkertaista ja helppoa eikä ennalta arvattavaa. Mikä on pätenyt aikaisemmin, ei päde välttämättä enää.

Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Kertomukset ja kokoelmat on julkaistu, kun ne kirjoitettiin, ja ne voivat joissain yksittäistapauksissa sisältää vanhentunutta tai kiistanalaista materiaalia. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei ole kustantajan kannanotto.
Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi.
Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä. rn
?/100
Endnu ingen anmeldelser
De bedste priser:

Ingen boganmeldelser ...Læs mere

Vi er endnu ikke stødt på en boganmeldelse af 'Sampo Pankin ryöstöt' i de 454 aviser, blogs og andre medier, vi har fulgt siden 2010. Men vi har fundet 107.694 andre anmeldelser af bøger.